fbpx
 

JÄNNITTÄJÄ-

KURSSIT

 

Jännittäminen ei ole tilanteissa, vaan kehossa.

Kun jännitys lähtee kehosta, se lähtee myös tilanteista!

Työpaikan ruokalaan meneminen ahdistaa? Syke nousee omaa puheenvuoroa odottaessa? Ajatuskin esiintymisestä huimaa ja kahvikuppiin tarvitsee maitovaran lisäksi neuroosivaran.

Sosiaalisten tilanteiden jännittäminen vie valtavasti energiaa. Jännittämisen lisäksi koemme usein tilanteiden aiheuttamaa ahdistusta, häpeää ja pelkoa siitä, että muut huomaavat. Saatamme kokea itsemme viallisiksi ja joskus jopa epäilemme tulevamme hulluiksi. Mikä minua vaivaa?

Jännittäminen on kuitenkin todella yleistä. Emme vain tiedä siitä, koska jännittämiseen liittyy paljon häpeää eikä siitä juuri puhuta. Kurssilla tulet huomaamaan, miten muillakin on aivan samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla. Jokaisella meillä on myös voimavaroja pärjätä jännittämisen kanssa. Enemmän meitä uuvuttavat jännittämiseen liittyvä häpeä ja peittelyn aiheuttama ahdistus. Näistä tunteista voi kuitenkin oppia vapautumaan. Silloin myös jännittäminen vähenee kuin itsestään.

Kaikkea rohkeutta ei anneta etukäteen. Tarvittava rohkeus tulee tehdessä sitä, mikä pitää tehdä.

John Maxwell

TRE- ja Mindfulness-harjoituksista apua jännittämiseen

Jännittämisen taustalla saattaa olla elämässä koettuja traumaattisia ja turvattomuutta aiheuttaneita tilanteita. Silloin kehomme on jäänyt krooniseen ylivireys- ja jännitystilaan. TRE-harjoitusten avulla pystymme purkamaan näitä jännityksiä. Tulet huomaamaan, että jännittäminen ei olekaan osa persoonallisuuttasi vaan kehossasi jumissa olevaa ylimääräistä energiaa.

Usein sanotaan, ettei jännittämisen syyllä ole väliä. Mielestäni on kuitenkin tärkeää ymmärtää, että et ole huono ja viallinen vaan jännittämisen syyt voivat olla niin perintötekijöissä kuin elämän tapahtumissa. Jännittämisen syiden ymmärtäminen auttaa meitä suhtautumaan itseemme myötätuntoisemmin.

Jännittäjä-kurssit on tarkoitettu lievästä ja keskivaikeasta sosiaalisesta jännittämisestä kärsiville. Joskus jännittäjät eivät hakeudu ryhmiin, koska toisten seurassa oleminen voi jo tuntua liian jännittävältä ajatukselta. Tässä ryhmässä jännittäminen on kuitenkin sallittua. Olemme kaikki samassa veneessä. Opettelemme, miten voisimme tulla sinuiksi jännittämisen tunteen kanssa.

Kurssilla teemme harjoituksia, joiden avulla voimme oppia rauhoittamaan kehoa ja mieltä. Jännittäjän autonominen hermosto on usein ylivirittynyt ja keho luonnollisesti myös hyvin jännittynyt. TRE-stressin ja jännitystenpurkumenetelmän avulla saamme nopeasti vapautettua kehoon kertynyttä jännitystä. Krooniset lihasjännitykset alkavat pikkuhiljaa vapautua ja keho löytää takaisin tasapainoon.

Mindfulness-harjoitusten avulla opimme havainnoimaan ajatuksiamme, tunteitamme ja kehon tuntemuksia. Opimme tunnistamaan automaattiset pelkoreaktiot, emmekä usko enää kaikkea, mitä mielemme tuottaa. Mieli ja keho alkavat vapautua jatkuvasta hälytystilasta. Teemme myös harjoituksia, jotka auttavat meitä hyväksymään itsemme sellaisena kuin olemme ja myötätunto itseämme kohtaan kasvaa. Tätä voisi pitää jännityksestä vapautumisen lähtökohtana. Itsensä lempeää hyväksymistä voi opetella.

Muistathan, että tässä ryhmässä jännittäminen on sallittua! Jos ei koskaan jännitä, ei tarvitse tätä kurssia. Ryhmät ovat pieniä, turvallisia ja luottamuksellisia.

Mitä Jännittäjäkurssilla tehdään? Lue lisää blogista.

Kurssin hyötyjä ovat mm.

  • Opit yksinkertaisia menetelmiä jännittämisen lieventämiseen; Mindfulness- ja itsemyötätuntoharjoituksia sekä TRE-harjoituksen
  • Opit keinoja, joiden avulla rauhoittaa itseäsi jännittävissä tilanteissa
  • Jännittämiseen liittyvä ahdistuneisuus ja häpeä lievenevät
  • Vapautat kehostasi pitkittynyttä jännityksestä johtuvaa lihaskireyttä sekä autonomisen hermoston ylivireyttä – näiden seurauksena oireet lievenevät kuin itsestään
  • Opit myötätuntoista ja kannustavaa sisäistä puhetta
  • Harjoituksia on helppo tehdä myös itsenäisesti, eli jatkossa sinulla on työkaluja jännityksen helpottamiseen

Opi luottamaan elämään.

Päästä irti, hellitä.

Opi luottamaan elämään.
Päästä irti, hellitä.

Jännittäjäkurssi –  6 viikkoa

Tapaamme kerran viikossa, kuuden viikon ajan. Jokainen tapaaminen kestää 2 tuntia. Kurssilla teemme erilaisia kehoa ja mieltä tasapainottavia harjoituksia (TRE, Mindfulness ja Itsemyötätunto). Jaamme kokemuksia myös keskustellen pareittain ja pienessä ryhmässä (aina saa olla myös vain kuuntelijan roolissa). Saat ohjeet myös kotiharjoituksiin. Itsenäinen harjoittaminen tapaamiskertojen välissä edistää harjoitusten syvenemistä ja omaa sisäistä muutosta.

Seuraava Jännittäjäkurssi pidetään Tampereella maanantai-iltaisin 19.10-23.11.2020 klo 17-19. 

Kuusi tapaamista sisältävän Jännittäjäkurssin hinta on 239e (sis. alv 24%).  

Jos sinulla on kysyttävää kurssista, voit laittaa sähköpostia osoitteeseen: tiia@hellamieli.fi

Kurssille ilmoittaudutaan alla olevan linkin kautta:

https://www.tuni.fi/fi/tule-opiskelemaan/jannittajakurssi-kohti-rennompaa-elamaa#switcher-trigger–overview

 

Lue lisää TRE-menetelmästä (ja kenelle TRE-harjoitusta ei suositella terveydellisistä syistä)

 

Kurssi pidetään Tampereen Ammattikorkeakoulun tiloissa (TAMK Pääkampus). 

Kurssin ohjaajana toimii Tiia Minaya, sertifioitu TRE-ohjaaja, Mindfulness-ohjaaja CFM ja Sosionomi (AMK). Lisää Tiiasta voit lukea täältä.

Voit kysyä lisää sähköpostillatiia@hellamieli.fi

Tilaa myös ilmainen Jännittäjän e-opas tästä.

 

Jännittäjäkurssilla olleiden palautteita:

“Kurssin mainoksessa taisikin lukea, että tämä on kurssi, jolla on lupa jännittää. Se piti täysin paikkansa. Ilmapiiri ja vastaanotto sekä ryhmä oli mukava ja lämmin ja sellainen, että oli “helppo hengittää”. Oli lupa olla juuri sellainen kuin on: oma itsensä. Kurssilta sai paljon hyviä työkaluja jännittäviin tilanteisiin jatkossa sekä harjoitusten jatkamiseen kotona. Kurssi myös opetti sallivampaa asennetta omaa jännittämistä kohtaan.”

“Vaikka kuinka epäilet, että uskallatko lähteä jännittäjäkurssille, kannattaa todella uskaltautua. Se aukaisee aivan uuden avoimemman ja hyväksyvämmän maailman eteesi.”

“Suosittelen kurssia esiintymispaniikista kärsiville. Kurssin aikana sai vertaistukea sekä harjoituksia oman ongelmansa kanssa eteenpäin menemiselle.”

“Ryhmän vertaistuki on parasta apua jännittämiseen.”