Mitkä asiat saavat sinut tuntemaan itsesi elinvoimaiseksi ja vahvaksi? Entä, mitkä asiat vievät sinua kauemmaksi omasta voimastasi?

Olen viimeisen parin viikon ajan lukenut Elina Jaatisen kirjaa “Omassa voimassa” (vilkkaan taaperon äidin lukuhetket tapahtuvat pienissä erissä). Jo kirjan nimi oli hyvin kutsuva. Kirjassa on haastateltu useita hyvinvointialan ammattilaisia, jotka kertovat ajatuksiaan siitä, mitä on oma sisäinen voima. Kirja on herättänyt monenlaisia ajatuksia. Millainen elämä tukisi omassa voimassa pysymistä? Miltä se tuntuu, kun kokee olevansa omassa voimassa? Entä, mistä tietää jos ei enää ole? Kun kokee olevansa omassa voimassaan olo on energinen. Omaan voimaan sisältyy tunne toivosta, ja luottamus siitä, että kaikki kyllä järjestyy. Vastoinkäymiset eivät silloin tunnu musertavilta. Itse koen olevani omassa voimassani, kun koen innostusta ja inspiraatiota. Olen niin onnekas, että oma työni herättää usein näitä tunteita. Oman voiman kokemusta lisää myös aikaansaaminen – se, että saa tehdyksi haluamiaan asioita. Kokemus omasta voimasta lisääntyy myös luovien asioiden äärellä. Itselleni se on kirjoittaminen, tanssi ja liike, mutta moni kokee heräävänsä todella eloon esimerkiksi maalatessaan, valokuvatessaan tai käsitöitä tehdessään. Kun tekee sitä, mikä on itselle luontaista ja mikä herättää innostuksen voi todella kokea olevansa omassa voimassa. Silloin on helppo unohtaa hetkeksi oma itsensä ja huolensa. Omassa voimassa ollessa tuntuu, että kaikki on mahdollista. Ongelmiin löytyy aina jokin ratkaisu. On helppoa huomata, kun alkaa ajautua pois omasta voimastaan. Silloin ahdistus ja epävarmuus nostavat päätään. Päätöksentekoa alkaa ohjailla pelko. Kun ote omaan voimaan alkaa heikentyä, ajatukset muuttuvat negatiivisen sävyiseksi, jopa epätoivoisiksi. En pystykään. En osaakaan. Kontrolli omasta elämästä katoaa. Omien ajatustensa kanssa on oltava hyvin tarkkana. Ne voivat yhtä hyvin nostaa ja kannustaa meitä, kuin myös lannistaa totaalisesti. Onneksi voimme valita ajatuksemme. Kun huomaamme negatiiviset ajatuskierteet, voimme kysyä itseltämme: Onko tästä ajatuksesta minulle jotain hyötyä? Viekö tämä ajatus minua eteenpäin? Jos vastaus molempiin on ei, on omaa sisäistä ääntä syytä muuttaa. Ajatukset vaikuttavat suoraan olotilaamme. Omaan voimaan kuuluu mielestäni myös valinnan vapaus. Elänkö elämää, jonka olen valinnut itse? Olenko valinnut vai olenko ajautunut? Ihan kaikkea emme voi elämässä valita, mutta omia valintojaan voi aina välillä punnita. Valitsisinko näin uudestaan? Onneksi suuntaa voi aina myös tarvittaessa muuttaa. Omaan voimaan kuuluu myös vahva intuitio. Joskus pelot hiljentävät intuition äänen. Jos kuitenkin saamme yhteyden omaan intuitioomme, sisäiseen viisauteemme, olemme taas menossa kohti omaa voimaamme. Omassa voimassa-kirjassa Jaakko Halmetoja sanoo: “Kun sisäinen maailma säätelee ulkoista, olemme voimakkaita. Kun ulkoinen maailma säätelee sisäistä, tunnemme olomme heikoksi”. Meidän täytyy vain ensin tutustua sisäiseen maailmaamme. Sieltä voi löytyä monenlaisia vastauksia, esimerkiksi siihen, mikä on kutsumuksesi ja elämäntehtäväsi. Itselle merkityksellisten asioiden tekeminen lähtee omasta voimasta käsin. Merkityksen kokemus antaa voimaa ja rohkeutta kulkea haluamaansa suuntaan.  

Omat valinnat vievät kohti omaa voimaa – tai sieltä pois päin

Miten voisimme kulkea kohti omaa voimaa? Kokeile tätä pientä harjoitusta. Sulje silmäsi ja hengitä tietoisesti muutaman kerran. Näe sitten itsesi elinvoimaisena, hyvinvoivana ja intoa puhkuen. Millaista elämää elät? Mitä työtä teet? Miten vietät vapaa-aikasi? Millainen elämä tukisi tätä mielikuvaa itsestäsi? Entä mitä esteitä näet matkalla, kohti tätä elämää? Mikä olisi ensimmäinen askel kohti näkemääsi omaa voimaa? Voit tehdä myös pienen taulukon. Listaa vasemmalle puolelle asiat, jotka vievät sinua kauemmaksi omasta voimastasi. Listaa seuraavaksi oikealle puolelle asiat, jotka vievät sinua kohti omaa voimaasi, elinvoimaisuutta ja hyvinvointia. Laitan taulukoihin muutaman oman esimerkin.

Pois omasta voimasta minua vievät

 
  • Liiallinen somen käyttö
  • Epäterveelliset ruoat ja liika sokeri
  • Liian myöhään valvominen
  • Liian myöhään nukkuminen
  • Tulevaisuuden murehtiminen
  • Kiireen tuntu
  • Liikunnan unohtaminen

Kohti omaa voimaa minua vievät

 

  • Aikaisin nukkumaan meno
  • Aikaisin herääminen
  • Hyvien kirjojen lukeminen
  • Luonnossa kävely
  • Lapsen kanssa leikkiminen
  • Asioiden aikaansaaminen
  • Kannustavat, myötätuntoiset ajatukset
  • Ystävien tapaaminen
  • Meditaatioharjoitukset
  • TRE-harjoitukset
  • Oman kehon tarpeiden kuuntelu
  • Epätäydellisyyden hyväksyminen
l
Miltä sinun listasi näyttävät? Millaiset valinnat palauttavat sinut takaisin omaan voimaasi?

Omassa voimassa pysymiseen tarvitaan myös toista ihmistä

 Yksin ei ihminen jaksa kovin pitkälle. Tutkimustenkin mukaan hyvät sosiaaliset suhteet tukevat terveyttämme ja hyvinvointia. Miten sinun sosiaaliset suhteesi vaikuttavat omaan olotilaasi? Olemme yhteydessä toisiimme myös kehomme kautta. Otamme helposti kannettavaksemme toisten tunteita ja mielialoja. Saatamme kokea, että joidenkin ihmisten kohtaaminen vie kaiken energiamme. Sitten on ihmisiä, jotka omalla iloisuudellaan ja hyvällä energiallaan nostavat meitä muitakin hieman ylöspäin. Myös ryhmässä on voimaa! Tämä kokemus on syntynyt useissa koulutuksissa ja kursseilla. Ryhmässä huomaamme pian, että olemme kaikki inhimillisiä, epätäydellisiä ihmisiä. Toisten haavoittuvaisuus antaa myös itselle luvan olla haavoittuvainen. Ryhmäläisten antama vertaistuki ja kannustava tukiverkko voivat olla apuna omalla matkalla. Eheytyminen ylhäisessä yksinäisyydessä ei aina onnistu, vaan tarvitsemme toisen ihmisen peiliksemme ja turvalliseksi tukipilariksi. Omassa voimassa pysymistä tukevat samanhenkiset läheiset ja ystävät; sosiaaliset suhteet, joissa tukeminen ja kuunteleminen on vastavuoroista. Näitä suhteita kannattaa vaalia.    Lisää blogikirjoituksia osoitteessa www.hellamieli.com Käy myös tykkäämässä facebook-sivusta Hellä Mieli, niin saat tiedon uusista blogikirjoituksista